Maantiepyöräily on yksi alkuperäisistä modernin olympialaisten lajeista, vaikka ensiesiintymisen jälkeen laji jäikin 12 vuodeksi pois ohjelmasta. Tukholman olympialaisissa paluun tehnyt maantiepyöräily nähtiin hetkellisesti vain aika-ajon muodossa, mutta sittemmin myös yhteislähtö on tullut jäädäkseen. Alun perin 1928 yhteislähtö korvasi aika-ajon, mutta vuodesta 1996 ovat molemmat lajit olleet osana olympialaisia.
Molemmissa lajeissa ajetaan maantierataa, jossa kierretään lenkki ja palataan maaliin. Pariisin olympialaisissa ryhmälähdön reitti on poikkeuksellisen pitkä, 273 kilometriä miehillä ja 158 kilometriä naisilla. Yleisesti matkat ovat olleet noin 200 ja 120 kilometriä. Yhteislähdössä on reilusti korkeuseroja, mutta aika-ajojen rata on huomattavasti tasaisempi.
Maantiepyöräily olympialaisissa
Olympialaisissa on kaksi maantiepyöräilykilpailua, aika-ajo ja yhteislähtö. Vaikka molemmat sarjat ovatkin maantiepyöräilyä, on niiden sisäiset erot hyvin mittavat. Aika-ajossa kilpailijat lähtevät yksitellen, eikä toisen imussa ajaminen ole mahdollista. Yhteislähtö sen sijaan on täynnä taktikointia liittyen omaan positioon letkassa ja voimien säästelyyn.
Aika-ajoissa kilpailet kelloa vastaan, nopeimmin radan ajanut kilpailija voittaa aika-ajon. Pariisin olympialaisissa aika-ajon reitti on 32,4 kilometriä, joka on puolestaan poikkeuksellisen lyhyt. Koko matkan aikana nousua on vain 150 metriä, eli kyseessä on hyvin tasainen rata. Kierros on kuitenkin kaikille sama ja taktikointi pitää miettiä tarkkaan. 32,4 kilometriä on sen verran lyhyt matka, ettei ammattipyöräilijät turhaan tuolla matkalla lepäile.
Jos aika-ajoissa matka on aavistuksen normaalia lyhyempi, niin yhteislähtöreitit ovat todella pitkiä. Miesten 273 kilometrisellä reitillä nousua tulee kokonaisuudessaan 2800 metriä, joka on jaettu vielä todella tasaisesti matkan varrelle. Radan viimeistelee viiden kilometrin mittainen maalisuora, jossa kärkikilpailijat ovat mahdollisesti vielä iskuetäisyydellä toisistaan; draama on siis taattu.
Naisten yhteislähtömatka on 158 kilometriä, jonka aikana noustaan 1700 metriä. Suhteellisesti nousun suhde matkaan säilyy lähes samankaltaisena, mutta naisilla sitä on hiukan enemmän. Yhteislähdöissä startilla on reilusti merkitystä. Alkupositio vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisella taktiikalla kilpailijat lähtevät kisaan.
Olympiatasolla eniten yhteislähtövoittoja miehissä on Italialla, joka on voittanut kilpailun peräti viidesti. Edellinen kultamitali Italiaan tuli Paolo Bettinin toimesta vuonna 2004. Eniten mitaleita on voittanut Belgia, joka on kerännyt yhteensä kahdeksan mitalia. Lajin vaativuudesta kertoo se, että vain kazakstanilainen Alexander Vinokourov on onnistunut voittamaan kahdesti mitalin, kultaa 2012 ja hopeaa vuonna 2000. Naisissa ylivoimainen ykkösmaa on Alankomaat, joka on voittanut neljästi ja ollut mitaleilla kuudesti. Naisista löytyy neljä kahden mitalin kilpailijaa, mutta ei tuplamestareita.
Aika-ajoissa statistiikka on hiukan mielenkiintoisempaa. Eniten kultamitaleita on Venäjällä ja Sveitsillä, mutta kokonaismitaleissa he eivät pääse kärkimaihin. Venäjän molemmat kultamitalit tulivat vuosina 2000 ja 2004 Viatcheslav Ekimovin toimesta. Sveitsin kultamitalit voitti miehissä Fabian Cancellara vuosina 2008 ja 2016. Miehissä eniten mitaleita on kerännyt Iso-Britannia, yhden kultaisen, kaksi hopeaa ja kolme pronssia.
Aika-ajoista löytyy naisten puolelta selkeä GOAT, Kristin Armstrong, joka voitti kultaa 2008, 2012 ja 2016 olympialaisissa. Ennen yhdysvaltalaisen Armstrongin ensimmäistä kultaa, voitti Alankomaita edustava Leontien Van Moorsel kultaa vuonna 2004 ja palasi kultakantaan 2020 Armstrongin lopetuspäätöksen jälkeen.
Maantiepyöräilyssä edustetut maat
Miesten maantiepyöräilyn yhteislähdössä on edustajia yhteensä 54 maasta, sekä pakolaisten yhteisjoukkueesta ja sitoutumattomista joukkueista. Miesten maantiepyöräilyssä yhteislähdössä edustetut maat ovat: Belgia, Tanska, Slovenia, Iso-Britannia, Ranska, Espanja, Alankomaat, Italia, Australia, Yhdysvallat, Sveitsi, Portugali, Kolumbia, Norja, Saksa, Itävalta, Irlanti, Kanada, Kazakstan, Uusi-Seelanti, Eritrea, Ecuador, Puola, Latvia, Marokko, Tšekki, Unkari, Mongolia, Japani, Algeria, Slovakia, Uzbekistan, Luxemburg, Kreikka, Etelä-Afrikka, Venezuela, Israel, Viro, Turkki, Panama, Thaimaa, Argentiina, Ukraina, Kiina, Ruotsi, Mauritius, Uganda, Iran, Hongkong, Brasilia, Costa Rica, Ruanda, Uruguay, Etelä-Korea.
Miesten aika-ajossa edustetut maat ovat: Belgia, Tanska, Slovenia, Iso-Britannia, Ranska, Espanja, Alankomaat, Italia, Australia, Yhdysvallat, Sveitsi, Portugali, Kolumbia, Norja, Saksa, Itävalta, Irlanti, Kanada, Kazakstan, Uusi-Seelanti, Eritrea, Ecuador, Yksittäiset neutraalit urheilijat, Marokko, Mongolia.
Naisten yhteislähdössä edustajia on seuraavista maista: Alankomaat, Italia, Belgia, Sveitsi, Iso-Britannia, Puola, Australia, Ranska, Saksa, Kanada, Tanska, Yhdysvallat, Itävalta, Uusi-Seelanti, Espanja, Etelä-Afrikka, Uzbekistan, Norja, Slovenia, Kiina, Yksittäiset neutraalit urheilijat, Suomi, Ukraina, Thaimaa, Luxemburg, Ruotsi, Kolumbia, Tšekki, Hongkong, Kuuba, Etelä-Korea, Ruanda, Irlanti, Serbia, Slovakia, Mauritius, Brasilia, Chile, Algeria, Namibia, Kypros, Japani, Israel, Portugali, Unkari, Latvia, Nigeria, Burkina Faso, Malesia, Vietnam, Meksiko, Costa Rica, Arabiemiirikunnat, Liettua.
Kuten huomataan, naisten yhteislähdössä on suomalaisedustaja! Anniina Ahtosalo edustaa Suomea olympiapyöräilyssä naisten yhteislähdössä. Ahtosaloa pidetään jopa maailman parhaana 20-vuotiaana naispyöräilijänä. Viimeisen vuoden aikana Ahtosalo on onnistunut voittamaan useamman kilpailun, monipuolisilla matkoilla ja erilaisissa ilmastoissa, eli pohja on hyvä.
Naisten aika-ajossa edustetut maat: Alankomaat, Italia, Belgia, Sveitsi, Puola, Iso-Britannia, Australia, Ranska, Saksa, Kanada, Tanska, Yhdysvallat, Itävalta, Uusi-Seelanti, Espanja, Etelä-Afrikka, Uzbekistan, Norja, Slovenia, Kiina, Yksittäiset neutraalit urheilijat, Suomi, Ukraina, Thaimaa, Ruanda. Ahtosalo edustaa Suomea myös aika-ajossa. Mikäli Ahtosalolle tulisi yllättävä loukkaantuminen tai poisjäänti, korvaisi hänet Lotta Henttala.
Maantiepyöräilyn ennakkosuosikit
Maantiepyöräilyssä – kuten aiemmin todettiin – on tapana ennakkosuosikkien vaihdella. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vai ani harva urheilija on pystynyt uusimaan menneiden vuosien menestyksen.
Miesten yhteislähdön ennakkosuosikit:
- Remco Evenepoel, Belgia, Maailman ranking-sijoitus 3
- Mads Pedersen, Tanska, Maailman ranking-sijoitus 5
- Mathieu van der Poel, Alankomaat, Maailman ranking-sijoitus 7
- Wout van Aert, Belgia, Maailman ranking-sijoitus 9
- Mattias Skjelmose, Tanska, Maailman ranking-sijoitus 12
Miesten aika-ajon ennakkosuosikit:
- Evenepoel Remco, Belgia, Maailman ranking-sijoitus 3
- Skjelmose Mattias, Tanska, Maailman ranking-sijoitus 12
- McNulty Brandon, Yhdysvallat, Maailman ranking-sijoitus 16
- Wærenskjold Søren, Norja, Maailman ranking-sijoitus 61
- Tarling Joshua, Iso-Britannia, Maailman ranking-sijoitus 88
Naisten yhteislähdön ennakkosuosikit:
- Kopecky Lotte, Belgia, Maailman ranking-sijoitus 1
- Vollering Demi, Alankomaat, Maailman ranking-sijoitus 2
- Wiebes Lorena, Alankomaat, Maailman ranking-sijoitus 3
- Labous Juliette, Ranska, Maailman ranking-sijoitus 6
- Vos Marianne, Alankomaat, Maailman ranking-sijoitus 10
Naisten aika-ajon ennakkosuosikit ovat käytännössä samat kuin yhteislähdössä. Kaikki olympiajoukkueet eivät ole kuitenkaan vielä nimenneet naisten aika-ajolähdön kilpailijoitaan.
Mistä voi katsoa maantiepyöräilyn olympialaiset
Maantiepyöräilyn olympialaiset näkee muiden lajien tapaan Ylen ja WBD:n palveluista. Yle lähettää kisoja televisioon kanaville Yle TV2 ja Yle FEM, sekä Yle Areenaan ja radioon. Tämän lisäksi WBD eli Warner Bros. Discovery lähettää olympialaisia – vielä kattavammin. Siinä missä Yle näyttää joitain lajeja sieltä ja täältä, näyttää WBD olympialaiset täydessä kokonaisuudessaan. WBD:n lähetyksiä näkee TV-lähetyksinä Kutoselta ja TV5:ltä, sekä maksukanavilta Eurosport 1 ja 2. MAX-suoratoistopalvelu on myös WBD:n omistama ja MAX:sta näkeekin kaikki olympialajit suorina lähetyksinä.
Selostajat ja kommentaattorit
Ei Yle, eikä WBD ole ilmoittanut tarkempia tietoja olympialaisten selostajista tai kommentaattoreista. Yle näyttänee jotain myös maantiepyöräilystä, etenkin naisten kilpailuista. WBD taas näyttää kaikki olympialajit suorina lähetyksinä, joten jonkinlaista selostusta voidaan kuitenkin olettaa. Mikäli tarkennuksia tulee aiheeseen liittyen, ilmoitamme niistä tässä artikkelissa.
Maantiepyöräilyn aikataulu ja tulokset
Maantiepyöräilyn aikataulu on tiivis, sillä lajit kisataan aina yksittäisinä kokonaisuuksina ilman alkueriä tai finaaleja.
- 27.7. lauantai
- Klo. 15:30 naisten aika-ajo
- Kultaa Brown, Hopeaa Henderson, Pronssia Dygert
- Klo. 17:34 miesten aika-ajo
- Kultaa Evenepoel, Hopeaa Ganna, Pronssi Aert
- 3.8. lauantai
- Klo. 12:00 miesten yhteislähtö
- Kultaa Remco Evenpoel, hopeaa Valentin Madouas, pronssia Christophe Laporte
- Klo. 12:00 miesten yhteislähtö
- 4.8. sunnuntai
- Klo. 15:00 naisten yhteislähtö
- Kultaa Kristen Faulkner, hopeaa Marianne Vos, pronssia Lotte Kopecky
- Klo. 15:00 naisten yhteislähtö
Kun lajien tulokset ja voittajat ovat selvillä, lisäämme niistä tiedon tähän artikkeliin välittömästi.