Olympialaiset ovat ensiluokkainen tapahtuma niin urheilun harrastajille kuin vedonlyöjillekin. Vuodesta toiseen ne tarjoavat monipuolisen valikoiman kilpailuja ja vedonlyöntimahdollisuuksia. Nämä samat lainalaisuudet toistuvat myös tänä vuonna Pariisin olympialaisten yhteydessä.
Vedonlyönti ei lähtökohtaisesti ole mitenkään erityisen helppo asia hallita. Vaikka vetojen asettaminen ja vedonlyöntisivustoille rekisteröityminen itsessään ovatkin simppeleitä asioita, ei niin sanottu voittava vedonlyönti onnistu läheskään kaikilta. Näinpä olemme keränneet tähän artikkeliin joukon vinkkejä ja ohjeita, joiden avulla voit ainakin teoriassa parantaa omaa menestystäsi betsaamisen parissa!
1. Tutki lajeja perusteellisesti
Olympialaisissa on värikäs kirjo erilaisia urheilulajeja aina yleisurheilusta uintiin, miekkailuun, jalkapalloon ja nykyaikaiseen viisiotteluun. Näiden eri lajien taitaminen ja ymmärtäminen on avainasemassa, mikäli haluat lyödä niihin vetoa. Älä siis kylvä vetoja sinne tänne summanmutikassa, vaan ota aidosti selvää siitä, mitä olet kulloinkin betsaamassa.
Aivan keskeistä on tutustua kunnolla kunkin lajin sääntöihin ja pisteytysjärjestelmiin. Parhaimmin varustellut Euteller kasinot saattavat jopa selvittää eri lajien sääntöjä sivuillaan. Varmuuden vuoksi kannattaa tosin ehkä alun perinkin lyödä vetoa vain lajeista, jotka ovat itselle jo entuudestaan tuttuja.
2. Tutustu aiempaan menestykseen
Urheilussa historialla on aina merkitystä, vaikka jokainen uusi kisa onkin omansa. Kannattaa siis analysoida eri urheilijoiden ja maajoukkueiden aiempia suorituksia ja historiallisia tietoja. On hyvä olla vähintäänkin kärryillä siitä, mitkä maat ja urheilijat ovat usein menestyneet hyvin tietyissä tapahtumissa.
Historialliset trendit voivat tarjota arvokasta tietoa mahdollisista tuoreista tuloksista. Esimerkiksi jalkapallon kaltaisissa lajeissa ei ole hyvä tehdä liikaa johtopäätöksiä jonkin heittopussimaan ottelun alussa saamasta tuurimaalista. Jos vastassa on jalkapallon mahtimaa, saattaa se hyvinkin ehtiä tulla rinnalle ja ohi. Parhaat urheilijat eivät aina singahda johtoon ensimmäisillä minuuteilla, vaan ne kampeavat itsensä voittoon ennen loppuvihellystä.
Analysoinnissa erityistä huomiota kannattaa kiinnittää viimeaikaisiin tapahtumiin ja kisakuntoon. Parhaillaan hyvässä vireessä olevilla atleeteilla on kilpailijoitaan parempi mahdollisuus menestyä.
3. Pysy ajan tasalla tuoreista uutisista ja tapahtumista
Huippu-urheilu on rankkaa puuhaa. Olympialaisiin osallistuvat atleetit pyrkivät ottamaan kehostaan kaikki mehut irti, joten ei ole tavatonta, että kisoissa saatetaan nähdä loukkaantumisia. Esimerkiksi keihäänheitossa on suuri vaara, että käsi revähtää kunnon repäisyn yhteydessä. Joukkuelajeissa yksittäisenkin pelaajan loukkaantuminen voi vaikuttaa koko joukkueeseen.
Vedonlyöjänä on syytä seurata jatkuvasti sitä, mitä urheilukentillä ja niiden ulkopuolella tapahtuu. Jos siis jollekin suosikkiurheilijalle on annettu omituisen korkeat kertoimet, on tärkeää ottaa selvää, mistä tämä voi johtua. Joskus kyseessä voi hyvinkin olla joko loukkaantuminen tai vaikkapa yllättävä muutos sääolosuhteissa. Esimerkiksi poikkeuksellisen tuuliset olosuhteet voivat vaikuttaa jousiammuntaan tai purjehdukseen ja tuoda näin lisää ennalta arvaamattomuutta tuloksiin.
4. Hallitse pelikassaasi viisaasti
Vedonlyönnissä kaikkein tärkein muistettava asia on oman pelikassan oikeaoppinen hallitseminen. Koskaan ei tule lyödä vetoa suuremmalla rahalla kuin mitä on varaa. Tämä on ensisijaisen tärkeää olympialaisten kaltaisissa pitkäkestoisissa tapahtumissa, joissa haluna voi olla lyödä vetoa päivästä toiseen kisojen ollessa käynnissä. Jos lähdet koettamaan onnea liian suurilla summilla ja panoksilla jo alussa, nousee vaaraksi se, että kisojen lopussa ei ole enää varoja jäljellä.
Vedonlyönti olympialaisiin on enemmänkin maraton kuin sprintti. On hyvä jo ennen kisojen alkua määrittää itselle sopiva budjetti ja miettiä sitä, miten sen voi jakaa eri päiville ja eri kisoihin. Ei pidä myöskään luottaa siihen, että kohdalle osuu voittoja, vaan suunnitelman tulisi olla vedenpitävä ilmankin onnekkaita osumia.
On suuri virhe ja hälyttävä merkki, mikäli henkilö alkaa loppua kohden kaatamaan kisoihin enemmän rahaa kuin mitä alun perin oli tarkoitus. Olethan siis erityisen tarkka, jotta näin ei pääse käymään.
Mikäli sitten kohdalle osuu välillä voittoja, on fiksua ottaa niitä välillä uloskin. Vaikka kyseessä ovatkin hulppeat Pariisin olympialaiset, ei pidä ajatella, että isot häviöt kuuluvat asiaan. Parhaassa tapauksessa pelaaja jää tapahtumasta voitolle sen sijaan, että hän vain kasvattaisi panoksiaan voitoillaan loppua kohden.
5. Etsi ylikertoimia
Viimeiseksi vinkiksi listallemme valitsimme asian, johon vedonlyönnin fiksuimmillaan pitäisi perustua. Sinun tehtäväsi vedonlyöjänä on yrittää löytää vedonlyöntisivustoilta kertoimia, jotka ovat mielestäsi ylimitoitettuja todennäköisyyksiin nähden.
Kertoimien keksijöiden tavoitteena on arvioida, kuinka todennäköistä kunkin urheilijan menestyminen on. Sen jälkeen he antavat kullekin urheilijalle tätä vastaavan kertoimen, josta on laskettu pois sivuston ylläpitämiseen käytettävät kulut. Toiveena jokaisella sivustolla on tietenkin jäädä lopulta jokaisesta kohteesta ainakin hieman voitolle.
Jos jalkapallossa on vastakkain maat A ja B, on sinun tehtävänäsi miettiä, mikä olisi fiksu kerroinjakauma näiden maiden välillä. Jos kerroin toiselle on mielestäsi laskettu ylä- tai alakanttiin kannattaa tilanne mahdollisesti hyödyntää.
Lopuksi
Menestyvä vedonlyönti ei ole helppoa, vaan se vaatii paljon malttia, tutkimusta ja työtä. Pariisin olympialaiset 2024 joka tapauksessa tuovat mukanaan lukuisia kiinnostavia kohteita ja mahdollisuuksia jännittää ja koettaa onnea!