Rugby on osana Pariisin olympialaisia 2024, nykyisin rugbyssä pelataan Sevens-muotoa olympiatasolla. Rugby on ollut olympialaji lähes alusta alkaen, vuodesta 1900. Kuitenkin Rio De Janeiron kisoista – eli vuodesta 2016 – asti Rugbya on pelattu Sevens-muotona, unionin sijaan. Unionissa on vastakkain 15 pelaajaa per joukkue, kun Sevensissä on nimensä mukaisesti seitsemän pelaajaa per joukkue.
Rugbyn matka olympialajina on kuitenkin ollut pitkä ja katkonainen, vuoden 1900 kisojen jälkeen seurasi 24 vuoden jakso, jolloin joka toisena olympiadina pelattiin lajia. Vuoden 1928 jälkeen rugby poistui olympialaisista kokonaan ja palasi lajivalikoimaan vasta 2016 Rion kisoissa, Rugby 7 -muodossa.
Rugby olympialaisissa
Rugbyn historian läpi Yhdysvallat ja Saksa ovat olleet parhaita valtioita olympialaisissa, mutta rugby union on täysin eri laji kuin rugby 7, joten näitä on turha verrata keskenään. Kahdesti järjestetyt rugby 7:n voitti molemmilla kerroilla Fiji. Muut mitalistivaltiot ovat olleet miehissä Iso-Britannia, Etelä-Afrikka, Japani ja Uusi-Seelanti.
Naisten rugby 7:n mahtialue painottuu vielä enemmän Oseanian alueelle, kun kultamitalistit ovat Uusi-Seelanti ja Australia. Muita mitalisteja naisten sarjassa ovat: Ranska, Kanada, Fiji ja Iso-Britannia. Molemmat maat yhteenlaskettuna, on Fiji menestynein valtio yhteensä kolmella mitalilla.
Tämän vuoden rugbyn olympialaisissa nähdään molemmissa sarjoissa kolme neljän joukkueen lohkoa, joista kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin. Jokaisen lohkon kaksi parasta, sekä kaksi parasta kolmosta pääsevät jatkoon. Lohkoissa jokainen kohtaa toisensa kerran. Rugby on ollut erityisen suosittua Aasiassa, mutta myös Euroopasta tulee painetta Fijin kultajuhlille.
Rugbyn historia olympialaisissa on todella lyhyt ja kaksijakoinen, johtuen pitkittyneestä välivuodesta, sekä lajimuodon vaihtumisesta paluun jälkeen. Lajin tulevaisuus on kuitenkin täynnä positiivisia merkkejä, sillä vuoden 2028 Los Angelesin kisat ovat varmat, sekä 2032 Australian kisat näyttävät myös todennäköisiltä.
Rugbyn olympialaisissa edustetut maat
Rugbyn olympialaisissa on 12 maata edustettuna niin miehissä, kuin naisissa. Edustettuja maita on ympäri maailman, useista maanosista. Viimekilpailuun verrattuna miehissä nähdään kaksi uutta valtiota, Samoa ja Uruguay. Naisten turnauksen ainut uusi valtio on Etelä-Afrikka.
- Miesten rugby sevens -joukkueet, jotka ovat selvinneet Pariisin 2024 olympialaisiin: Ranska, Uusi-Seelanti, Argentiina, Fidži, Australia, Uruguay, Irlanti, Yhdysvallat, Kenia, Samoa ja Japani.
- Naisten rugby sevens -joukkueet Pariisin olympialaisissa 2024: Australia, Brasilia, Kanada, Fiji, Ranska, Iso-Britannia, Irlanti, Japani, Uusi-Seelanti, Etelä-Afrikka ja Yhdysvallat.
Rugbyn ennakkosuosikit
Rugbyssa on ennakkosuosikit, aivan kuten muissakin lajeissa. Tästä huolimatta rugbyssä on useita maita, joilla on tänä vuonna hyvät mahdollisuudet mitalipeleihin asti. Ennakkosuosikit vaihtelevat miesten ja naisten sarjojen välillä, molemmissa sarjoissa nousee yksi maa ylitse muiden.
Miesten ennakkosuosikit
- Fiji, kaksinkertainen olympiavoittaja haluaa varmasti puolustaa kultamitalia täysillä. Miesten ranking ykkönen on valmistautunut turnaukseen vakuuttavasti, eikä tule luopumaan ykköspaikan kunniasta helpolla.
- Uusi-Seelanti, viimeolympialaisten hopeamitalisti janoaa kostoa Fijille. Myös maailman rankingissa toisena oleva Uusi-Seelanti on valmistautunut olympialaisiin vakuuttavasti ja onnistunut pitämään tasonsa korkealla.
Naisten ennakkosuosikit
- Uusi-Seelanti, MM-kisa, sekä olympiavoittaja tuntuu menevän menojaan. Vahvaa kokonaisvaltaista suorittamista osoittavalle Uudelle-Seelannille on vaikea löytää pysäyttäjää Pariisin kisoissa.
- Australia, on Uuden-Seelannin kovin haastaja. Siinä missä Uusi-Seelanti on hallitseva mestari, on Australia naisten ensimmäinen olympiavoittaja Rugbyssä. Viimekisat eivät menneet suunnitelmien mukaan, mutta Australia on nyt jopa vahvempi kuin ensimmäisissä kisoissa.
Mistä voi katsoa rugbyn olympialaiset
Rugbyn olympialaiset näkee Ylen ja Warner Bros. Discoveryn lähetyksistä. Yle ei pysty kuitenkaan näyttämään kaikkea, ja voisi veikata, ettei rugby sevens ole prioriteettien ykkösenä. Tästä huolimatta, mikäli Yle näyttää rugbya, näet sen kanavilta Yle TV2 ja Yle FEM. Näiden lisäksi myös Yle Areena ja Yle radio lähettävät olympialaisia.
WBD:n lähetykset näkyvät myös monessa osoitteessa. Perinteisten ilmaiskanavien Kutonen ja TV5 lisäksi WBD:n lähetykset pyörivät myös maksukanavilla. Eurosport 1 ja 2 näyttävät olympialaisia läpi kisojen, suorina lähetyksinä. Mikäli tahtoo nähdä kaikki lajit, on paras vaihtoehto MAX-suoratoistopalvelu, josta voi katsoa kaikki lajit suorina lähetyksinä.
Selostajat ja kommentaattorit
Yle ja WBD ovat kasanneet huimat studioporukat Pariisin olympialaisia varten. Tämä ei kuitenkaan korreloi rugbystudioiden kanssa, joista meillä ei ole vielä tässä kohtaa mitään tietoa. Mikäli Yle tai WBD kertoo tarkentavia uutisia liittyen Rugbyn selostajiin ja kommentaattoreihin, ilmoitamme tiedot tässä artikkelissa pikimmiten.
Aikataulu ja tulokset
Rugbyn olympialaiset pelataan kahdessa sarjassa: miehissä ja naisissa. Tämän lisäksi turnaus on kaksivaiheinen, ensin pelataan lohkovaiheen kaltainen pool-vaihe, jonka jälkeen siirrytään pudotuspeleihin. Kun turnaus on saatu etenemään, lisäämme rugbyn tulokset tämän artikkelin loppuun. Jotta turnauksen aikatauluja olisi helpompi seurata, ne löytyvät tästä alapuolelta.
- Keskiviikko 24. heinäkuuta
- 16:30 Australia – Samoa | 21-14
- 17:00 Argentiina – Kenia | 31-12
- 17:30 Ranska – USA | 12-12
- 18:00 Fidzi – Uruguay | 40-12
- 18:30 Irlanti – Etelä-Afrikka | 10-5
- 19:00 Uusi-Seelanti – Japani | 40-12
- 20:00 Australia – Kenia | 21-7
- 20:30 Argentiina – Samoa | 28-12
- 21:00 Ranska – Uruguay | 19-12
- 21:30 Fidzi – USA | 38-12
- 22:00 Irlanti – Japani | 40-5
- 22:30 Uusi-Seelanti – Etelä-Afrikka | 17-5
- 15:30 Miesten sijoitusottelu 5-8 16:00 Miesten sijoitusottelu 5-8 16:30 Miesten välierä 17:00 Miesten välierä 17:30 Miesten sijoitusottelu 11-12 18:00 Miesten sijoitusottelu 9-10 19:00 Miesten sijoitusottelu 7-8 19:30 Miesten sijoitusottelu 5-6 20:00 Miesten pronssiottelu
- 23:30 Miesten puolivälierä
- Torstai 25. heinäkuuta
- 15:00 Samoa – Kenia | 26-0
- 15:30 Argentiina – Australia| 14-22
- 16:00 USA – Uruguay | 33-17
- 16:30 Fidzi – Ranska | 19-12
- 17:00 Etelä-Afrikka – Japani | 49-5
- 17:30 Uusi-Seelanti – Irlanti | 14-12
- 21:00 Miesten sijoitusottelu 9-12, Samoa – Japani | 42-7
- 21:30 Miesten sijoitusottelu 9-12, Uruguay – Kenia | 14-19
- 22:00 Miesten puolivälierä, Uusi-Seelanti – Etelä-Afrikka | 7-14
- 22:30 Miesten puolivälierä, Argentiina – Ranska | 14-26
- 23:00 Miesten puolivälierä, Fidzi – Irlanti | 19-15
- 23:30 Miesten puolivälierä, Australia – USA | 18-0
- Lauantai 27. heinäkuuta
- 15:30 Miesten sijoitusottelu 5-8, Australia – Argentiina | 17-12
- 16:00 Miesten sijoitusottelu 5-8, Irlanti – USA | 17-14
- 16:30 Miesten välierä, Etelä-Afrikka – Ranska | 5-19
- 17:00 Miesten välierä, Fidzi – Australia | 31-7
- 17:30 Miesten sijoitusottelu 11-12, Japani – Uruguay | 10-21
- 18:00 Miesten sijoitusottelu 9-10, Samoa – Kenia | 5-10
- 19:00 Miesten sijoitusottelu 7-8, Argentiina – USA | 19-0
- 19:30 Miesten sijoitusottelu 5-6, Australia – Irlanti | 17-7
- 20:00 Miesten pronssiottelu, Etelä-Afrikka – Australia | 26-19
- 20:45 Miesten loppuottelu, Ranska – Fidzi | 28-7
- Naisten turnaus
- Sunnuntai 28. heinäkuuta
- 16:30 Alkuvaihe, Irlanti – Iso-Britannia | 12-21
- 17:00 Alkuvaihe, Australia – Etelä-Afrikka | 34-5
- 17:30 Alkuvaihe, USA – Japani | 36-7
- 18:00 Alkuvaihe, Ranska – Brasilia | 26-0
- 18:30 Alkuvaihe, Fidzi – Kanada | 14-17
- 19:00 Alkuvaihe, Uusi-Seelanti – Kiina | 43-5
- 20:00 Alkuvaihe, Irlanti – Etelä-Afrikka | 43-5
- 20:30 Alkuvaihe, Australia – Iso-Britannia | 36-5
- 21:00 Alkuvaihe, USA-Brasilia | 24-5
- 21:30 Alkuvaihe, Ranska – Japani | 49-0
- 22:00 Alkuvaihe, Fidzi – Kiina | 12-40
- 22:30 Alkuvaihe, Uusi-Seelanti – Kanada | 33-7
- Tiistai 30. heinäkuuta
- 15:30 Naisten sijoitusottelu 5-8, Kanada – Iso-Britannia | 19-15
- 16:00 Naisten sijoitusottelu 5-8, Ranska – Irlanti | 19-7
- 16:30 Naisten välierä, Uusi-Seelanti – USA | 24-12
- 17:00 Naisten välierä, Kanada – Australia | 21-12
- 17:30 Naisten sijoitusottelu 11-12, Etelä-Afrikka – Fidzi | 21-15
- 18:00 Naisten sijoitusottelu 9-10, Japani – Brasilia | 38-7
- 19:00 Naisten sijoitusottelu 7-8, Iso-Britannia – Irlanti | 28-12
- 19:30 Naisten sijoitusottelu 5-6, Kiina – Ranska | 7-21
- 20:00 Naisten pronssiottelu, USA – Australia | 14-12
- 20:45 Naisten loppuottelu, Uusi-Seelanti – Kanada | 19-12
Kuten huomataan, jopa olympialaisten virallinen aikataulu on vielä vajavainen. Tilannetta päivitetään kun lisätietoa on saatavilla.