Maahockey Pariisin olympialaisissa 2024

Maahockey nähdään Pariisin olympialaisissa 2024, kun laji tekee 25:n esiintymisensä. Maahockey on olympialajina etenkin eurooppalaisten ja aasialaisten mieleen. Laji ei ole saavuttanut täydellistä suosiota maailmanlaajuisesti, mutta laji on levinnyt joka kolkkaan. Maahockeyn parhaat edustajamaat miehissä tulevat vuodesta toiseen Euroopasta ja Aasiasta, ja ainakin tähän asti näin on ollut läpi historian. Maahockeyn olympialaisissa kisataan joukkueina, miesten ja naisten sarjoissa.

Maahockeyssa ikään kuin yhdistyy useampi laji. Maila on hyvin lähellä jääpallomailaa, varusteet peräisin jääkiekosta ja kenttä ja maalit muistuttavat jalkapalloa. Kokonaisuudessaan kyseessä on kuitenkin täysin oma lajinsa, jota koskee omat lainalaisuudet. Maahockeyssa vaaditaan joukkueen pelaajilta erilaisia kykyjä, mutta yleispiirteitä ovat hyvä kunto, räjähtävyys ja voima, sekä yleinen urheilullisuus.

Maahockey olympialaisissa

Maahockey teki ensiesiintymisen miesten tasolla vuonna 1908, kun taas naisten maahockeyn olympialaiset näkivät päivänvalon vasta 1980 Moskovassa. Miesten menestyneimmät valtiot ovat Intia (8 kultaa, 12 mitalia), Pakistan (3 kultaa, 8 mitalia), sekä Iso-Britannia ja Saksa, joilla molemmilla kolme kultamitalia. Intian jälkeen eniten mitaleita on Australialla, jolla on kymmenen mitalia, mutta vain yksi mestaruus.

Myös naisten maahockeyn olympialaisilla on useita mestareita, joista neljä Euroopasta. Näiden lisäksi yksi on Australia ja toinen Euroopan ulkopuolinen maa on Zimbabwe. Naisten turnauksen alkuaikoina Australia oli todella vahva, mutta valta on nykyisin kääntynyt Alankomaille, jotka ovat voittaneet viimeisestä neljästä turnauksesta kolme ja olleet kerran toisena.

Suomi on esiintynyt olympialaisissa vain kerran, tämäkin paikka tuli kisaisännän kiintiöpaikalla, vuonna 1952 Helsingissä. Suomella ei ole tänäkään vuonna edustusta maahockeyssa. Naisten sarjassa nähdään kuitenkin yksi hockeydebytantti, kun isäntämaa Ranska saa automaattisen edustuspaikan turnaukseen.

Miesten ja naisten turnauksessa molemmissa nähdään kaksitoista joukkuetta, jotka ovat jaettu kahteen lohkoon. Lohkojen neljä parasta pääsevät pudotuspeleihin, jotka pelataan voitolla jatkoon -periaatteella. A-lohkon paras kohtaa B-lohkon neljännen, toinen kolmannen ja niin edelleen.

Maahockeyn olympialaisissa edustetut maat

Miesten maahockeyn olympialaisiin karsiutui kaksitoista maata, joista seitsemän Euroopasta, kaksi Oseaniasta, yksi Aasiasta, yksi Afrikasta ja yksi Etelä-Amerikasta. Joukkueet on arvottu lohkoihin kuudesta arvontakorista, jotta lohkot olisivat mahdollisimman tasaiset.

Miesten maahockeyn A-lohkon joukkueet:

Alankomaat, Saksa, Iso-Britannia, Espanja, Ranska ja Etelä-Afrikka

Miesten maahockeyn B-lohkon joukkueet:

Belgia, Intia, Australia, Argentiina, Uusi-Seelanti ja Irlanti

Myös naisten maahockeyn olympialaisiin karsiutui niin ikään kaksitoista, joista kuusi Euroopasta, kaksi Aasiasta, yksi Afrikasta, yksi Australiasta ja yhdet Pohjois-, sekä Etelä-Amerikasta. Myös naisten turnauksen lohkot ovat arvottu kahdesta arvontakorista, jotta lohkot olisivat mahdollisimman tasaväkiset keskenään, eikä ennakkosuosikit jakautuisi vain toiseen lohkoon.

Naisten maahockeyn A-lohkon joukkueet:

Alankomaat, Belgia, Saksa, Japani, Kiina ja Ranska

Naisten maahockeyn B-lohkon joukkueet:

Australia, Argentiina, Iso-Britannia, Espanja, Yhdysvallat, sekä Etelä-Afrikka

Maahockeyn ennakkosuosikit

Miesten ja naisten maahockeyssä näkyy huipulla samoja maita, mutta mestarikandidaatit eroavat toisistaan. Naisten selkeä ennakkosuosikki on Alankomaat, kun taas miehillä Belgia, Australia ja Saksa pitävät tätä kunnia hallussaan lähes täysin tasaisella todennäköisyydellä. 

Naisten suurimmat ennakkosuosikit:

Naisten suurin ennakkosuosikki on Alankomaa, joka on voittanut edellisestä neljästä turnauksesta kolme. Alankomaiden nousu naisten hockeyn valtiaaksi todella nopeasti, sillä maa ei menestynyt aluksi ollenkaan. Kun ensimmäinen mestaruus kuitenkin tuli 16 vuotta sitten, ei Alankomaat ole sijoittunut turnauksessa finaalin ulkopuolelle.

Alankomailla ei ole yhtäkään todellista haastajaa, mutta suurimmat kirittäjät ovat Argentiina, Saksa ja Australia. Nämä kolme maata ovat selkeästi suurimmat haastajat, mutta hyvin paljon alankomaita jäljessä. Argentiina, Saksa ja Australia on nähty mitalipeleissä ennenkin ja tämä nelikko on todennäköisin välierä nelikko.

Miesten suurimmat ennakkosuosikit:

Miesten suurimmat odotukset kohdistuvat kolmeen tai neljään ennakkosuosikkiin. Belgia, Alankomaat, Saksa ja Australia lähtevät kisoihin selkeänä neljän joukkueen ennakkosuosikkirykelmänä. Vähän analyysistä ja arvioijasta riippuen, vaihtelee pidetäänkö Alankomaata yhä voittajakilpailijana. Belgia kohtasi Australian viimefinaalissa, Saksa on puolestaan ollut viidesti putkeen mitalipeleissä. Alankomaitakin on nähty mitalipeleissä, mutta heidän tasonsa on selkeässä laskussa.

Miesten todennäköisimmät mitalistit tulevat tuosta nelikosta, mutta painetta antaa varmasti myös historian menestynein valtio Intia. Intian ohella myös toissakisojen mestari Argentiina janoaa varmasti pääsyä takaisin mitalipeleihin. Toisin kuin naisten turnauksessa, miesten turnauksessa on reilusti useampi kuin yksi mestariehdokas.

Mistä voi katsoa maahockeyn olympialaiset

Maahockeyn olympialaiset voi katsoa suorina lähetyksinä Ylen, sekä Warner Bros. Discoveryn lähetyksien kautta. Yle näyttää osan olympialaisten lajeista, mutta WBD:n kautta voi katsoa jokaisen olympialajin suorina lähetyksinä. Ylen TV-lähetyksiä näkyy kanavilla Yle TV2 ja Yle FEM, sekä myös verkossa Yle Areenassa. Näiden lisäksi Yle tekee myös radiolähetyksiä läpi kisojen.

WBD:n lähetykset pyörivä televisiossa ilmaiskanavilla TV5 ja Kutonen, sekä näiden lisäksi myös maksukanavilla Eurosport 1 ja 2. Mikäli kaikki lajit haluaa katsoa suorina lähetyksinä läpi olympialaisten, on paras vaihtoehto MAX-suoratoistopalvelu, joka lähettää kaikki lajit suorana.

Selostajat ja kommentaattorit

Yle ja WBD ovat molemmat kertoneet vain osan selostajista, eikä esimerkiksi maahockeyn kohdalla ole tietoa, kuka tai ketkä lajia selostavat tai kommentoivat. Yle näyttää osan lajeista, mutta WBD:n näyttäessä kaikki olympialajit, voitaisiin olettaa jonkun ne myös selostamassa. Kun lajin selostajista ja kommentaattoreista saadaan lisätietoa, ilmoitamme siitä tässä artikkelissa pikimmiten.

Maahockeyn aikataulu ja tulokset

Maahockeyta pelataan 27.7.–9.8. välisenä aikana Pariisin olympialaisissa. Turnauksessa pelataan samanaikaisesti miesten ja naisten sarja, ja turnaus päättyy naisten loppuotteluun. Miesten loppuottelu pelataan päivää aiemmin kuin naisten. Kun saamme turnauksen tuloksia selville, ilmoitamme niistäkin tässä artikkelissa. Alapuolella Maahockeyn aikataulu Pariisin olympialaisissa 2024.

  • 27.7. lauantai
    • Klo. 11:00 Miesten alkusarja, ryhmä A, Iso-Britannia – Espanja
    • Klo. 11:30 Miesten alkusarja, ryhmä B, Belgia – Irlanti
    • Klo. 13:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Etelä-Afrikka
    • Klo. 14:15 Miesten alkusarja, ryhmä B, Australia – Argentiina
    • Klo. 18:00 Miesten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Ranska
    • Klo. 18:30 Miesten alkusarja, ryhmä B, Intia – Uusi-Seelanti
    • Klo. 20:45 Naisten alkusarja, ryhmä B, Argentiina – Yhdysvallat
    • Klo. 21:15 Naisten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Ranska
  • 28.7. sunnuntai
    • Klo. 11:00 Naisten alkusarja, ryhmä A, Belgia – Kiina
    • Klo. 11:30 Naisten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Japani
    • Klo. 13:45 Naisten alkusarja, ryhmä B, Australia – Etelä-Afrikka
    • Klo. 14:15 Naisten alkusarja, ryhmä B, Iso-Britannia – Espanja
    • Klo. 18:00 Miesten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Espanja
    • Klo. 18:30 Miesten alkusarja, ryhmä B, Belgia – Uusi-Seelanti
    • Klo. 20:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Ranska
    • Klo. 21:15 Miesten alkusarja, ryhmä A, Etelä-Afrikka – Iso-Britannia
  • 29.7. maanantai
    • Klo. 11:00 Miesten alkusarja, ryhmä B, Irlanti – Australia
    • Klo. 11:30 Naisten alkusarja, ryhmä A, Japani – Kiina
    • Klo. 13:45 Miesten alkusarja, ryhmä B, Intia – Argentiina
    • Klo. 14:15 Naisten alkusarja, ryhmä B, Espanja – Yhdysvallat
    • Klo. 18:00 Naisten alkusarja, ryhmä B, Iso-Britannia – Australia
    • Klo. 18:30 Naisten alkusarja, ryhmä B, Etelä-Afrikka – Argentiina
    • Klo. 20:45 Naisten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Alankomaat
    • Klo. 21:15 Naisten alkusarja, ryhmä A, Ranska – Belgia
  • 30.7. tiistai
    • Klo. 11:00 Miesten alkusarja, ryhmä A, Espanja – Ranska
    • Klo. 11:30 Miesten alkusarja, ryhmä A, Etelä-Afrikka – Saksa
    • Klo. 13:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Iso-Britannia – Alankomaat
    • Klo. 14:15 Miesten alkusarja, ryhmä B, Irlanti – Intia
    • Klo. 18:00 Miesten alkusarja, ryhmä B, Argentiina – Uusi-Seelanti
    • Klo. 20:45 Miesten alkusarja, ryhmä B, Australia – Belgia
  • 31.7. keskiviikko
    • Klo. 11:00 Naisten alkusarja, ryhmä B, Argentiina – Espanja
    • Klo. 11:30 Naisten alkusarja, ryhmä B, Etelä-Afrikka – Iso-Britannia
    • Klo. 13:45 Naisten alkusarja, ryhmä A, Ranska – Saksa
    • Klo. 14:15 Naisten alkusarja, ryhmä B, Australia – Yhdysvallat
    • Klo. 18:00 Naisten alkusarja, ryhmä A, Belgia – Japani
    • Klo. 18:30 Miesten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Alankomaat
    • Klo. 20:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Espanja – Etelä-Afrikka
    • Klo. 21:15 Naisten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Kiina
  • 1.8. torstai
    • Klo. 11:00 Miesten alkusarja, ryhmä B, Intia – Belgia
    • Klo. 11:30 Miesten alkusarja, ryhmä B, Uusi-Seelanti – Australia
    • Klo. 13:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Ranska – Iso-Britannia
    • Klo. 14:15 Miesten alkusarja, ryhmä B, Argentiina – Irlanti
    • Klo. 18:00 Naisten alkusarja, ryhmä B, Yhdysvallat – Iso-Britannia
    • Klo. 18:30 Naisten alkusarja, ryhmä B, Espanja – Etelä-Afrikka
    • Klo. 20:45 Naisten alkusarja, ryhmä A, Japani – Ranska
    • Klo. 21:15 Naisten alkusarja, ryhmä B, Argentiina – Australia
  • 2.8. perjantai
    • Klo. 11:00 Naisten alkusarja, ryhmä A, Kiina – Saksa
    • Klo. 11:30 Miesten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Espanja
    • Klo. 13:45 Naisten alkusarja, ryhmä A, Belgia – Alankomaat
    • Klo. 14:15 Miesten alkusarja, ryhmä B, Australia – Intia
    • Klo. 18:00 Miesten alkusarja, ryhmä B, Uusi-Seelanti – Irlanti
    • Klo. 18:30 Miesten alkusarja, ryhmä B, Belgia – Argentiina
    • Klo. 20:45 Miesten alkusarja, ryhmä A, Ranska – Etelä-Afrikka
    • Klo. 21:15 Miesten alkusarja, ryhmä A, Iso-Britannia – Saksa
  • 3.8. lauantai
    • Klo. 11:00 Naisten alkusarja, ryhmä B, Iso-Britannia – Argentiina
    • Klo. 11:30 Naisten alkusarja, ryhmä A, Alankomaat – Japani
    • Klo. 13:45 Naisten alkusarja, ryhmä B, Australia – Espanja
    • Klo. 14:15 Naisten alkusarja, ryhmä B, Yhdysvallat – Etelä-Afrikka
    • Klo. 18:00 Naisten alkusarja, ryhmä A, Kiina – Ranska
    • Klo. 20:45 Naisten alkusarja, ryhmä A, Saksa – Belgia
  • 4.8. sunnuntai
    • Klo. 11:00 Miesten puolivälierä
    • Klo. 13:30 Miesten puolivälierä
    • Klo. 18:30 Miesten puolivälierä
    • Klo. 21:00 Miesten puolivälierä
  • 5.8. maanantai
    • Klo. 11:00 Naisten puolivälierä
    • Klo. 13:30 Naisten puolivälierä
    • Klo. 18:30 Naisten puolivälierä
    • Klo. 21:00 Naisten puolivälierä
  • 6.8. tiistai
    • Klo. 15:00 Miesten välierä
    • Klo. 20:00 Miesten välierä
  • 7.8. keskiviikko
    • Klo. 15:00 Naisten välierä
    • Klo. 20:00 Naisten välierä
  • 8.8. torstai
    • Klo. 15:00 Miesten pronssiottelu
    • Klo. 20:00 Miesten loppuottelu
  • 9.8. perjantai
    • Klo. 15:00 Naisten pronssiottelu
    • Klo. 21:00 Naisten loppuottelu