Purjehdus Pariisin olympialaisissa 2024

Purjehdus on jälleen osana olympialaisia, tällä kertaa Pariisissa 2024. Purjehduksen veneluokat ovat vaihdelleet vuosien varrella paljon, mutta tänä vuonna Pariisissa nähdään yhteensä kymmenen kilpailua, joista neljä miesten, neljä naisten ja kaksi sekajoukkuelajia.

Tämän vuoden venetyypit ovat 470, ILCA 7, ILCA 6, 49er, 49er FX, Nacra 17, iQfoil, sekä Formula Kite. Lajia seuraamattomalle nuo termit eivät kerro juurikaan mitään, mutta eri venetyypit on erilaisia, ja tarkoitettu erilaisiin kilpailuihin. Venetyypit vaihtelevat lähes jokaisiin olympialaisiin, mutta sen merkitys keskivertokatsojalle on hyvin minimaalinen.

Purjehdus olympialaisissa

Olympialaisissa purjehdus on ollut lajina aina vuodesta 1900, kun laji teki debyyttinsä niin ikään Pariisissa. Vuonna 1904 ei lajia enää nähty, mutta vuodesta 1908 eteenpäin on purjehdus ollut lajina jokaisissa olympialaisissa. Purjehduksen pitkät juuret tekevät lajista erittäin historiallisen osan nykyaikaisia olympialaisia.

Läpi purjehduksen olympiahistorian on mitaleja, sekä mestaruuksia kertynyt todella moneen maahan, vaikka tässäkin lajissa on selkeät kärkimaat. Lajin alkuaikoina Norja oli todella vahva vuodesta toiseen, kuin myös Yhdysvallat, sekä Iso-Britannia. Lajin kehittyessä ovat tasoerot pienentyneet, ja jokaisissa kisoissa nähdään mitalisteja yli kymmenenestä maasta.

Nykyisin purjehduksen mahtimaita ovat Iso-Britannia ja Australia. Edellisissä kuudessa olympialaisissa ovat britit olleet parhaita viisi kertaa. Ainoa poikkeus oli vuonna 2012, kun Australia keräsi eniten mitaleja. Suomikin on kerännyt purjehduksesta mitaleja kiitettävän määrän, kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja seitsemän pronssia. Suomella on myös tänä vuonna huomionarvoinen mitalimahdollisuus purjehduksessa.

Purjehdus on monipäiväinen kilpailu, sillä sarjoja on erittäin paljon. Pariisissa 2024 purjehdus kestää päivästä 28.6. aina 8.8. asti. Ensimmäiset päivät menevät alkusarjoissa, mutta mitaleita ruvetaan jakamaan jo 1.8., joten jännitystä riittää läpi kisojen. Kymmenessä eri purjehduslajissa nähdään kilpailijoita peräti 65 eri maasta.

Purjehduksen olympialaisissa edustetut maat

Kuten sanottua, purjehduksen olympialaisissa Pariisissa 2024 on yhteensä 65 edustettua maata. Edustettuja maita on jokaisesta asutetusta maanosasta; ympäri koko maailman. Purjehduksessa nähdään myös reilusti suomalaisedustusta, sillä suomalaisia purjehtijoita on Pariisissa 7.

Purjehduksessa edustetut maat ovat: Algeria, Angola, Antigua ja Barbuda, Argentiina, Aruba, Australia, Itävalta, Belgia, Bermuda, Brasilia, Brittiläiset Neitsytsaaret, Kanada, Cayman-saaret, Chile, Kiina, Kolumbia, Kroatia, Kypros, Tšekki, Tanska, Egypti, El Salvador, Viro, Fidzi, Suomi, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Kreikka, Guatemala, Hongkong, Unkari, Intia, Irlanti, Israel, Italia, Japani, Kuwait, Liettua, Malesia, Mauritius, Meksiko, Montenegro, Mosambik, Alankomaat, Uusi-Seelanti, Norja, Peru, Puola, Portugali, Puerto Rico, Romania, Saint Lucia, Samoa, Singapore, Slovakia, Slovenia, Etelä-Korea, Espanja, Ruotsi, Sveitsi, Thaimaa, Turkki, Yhdysvallat, Uruguay.

65 maan listasta löytyy myös Suomi tälläkin kertaa. Läpi historian Suomi on lähettänyt lukuisia kertoja purjehtijoita olympialaisiin ja myös mitaleita on tullut kiitettävä määrä. Tänä vuonna Suomen edustuspaikat ovat ansainneet Jakob Eklund, Kaarle Tapper, Monika Mikkola, Ronja Gröblom, Veera Hokka, Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen. Kaikki kilpailijat, jotka ansaitsivat edustuspaikat saavat myös pitää ne, ja koko lista tullaan näkemään kisoissa. Suomen parhaat mitalitoivot ovat Kurtbay ja Keskinen, jotka kilpailevat Nacra 17 sekasarjassa.

Purjehduksen ennakkosuosikit

Purjehduksen ennakkosuosikit vaihtelevat vuodesta toiseen, mutta samat maat näkyvät mitalitaulukoiden huipulla joka vuosi. Tänäkin vuonna purjehduksen suurin ennakkosuosikki on Iso-Britannia. Kymmenestä lajista peräti seitsemässä on britannialainen purjehtija kolmen parhaan joukossa. Tänäkin vuonna voidaan odottaa Iso-Britannialle iso liuta mitaleja.

Britannian pahin haastaja lienee tänäkin vuonna Australia. Australia on ollut 2000-luvulla pahin kirittäjä briteille, ja tulee olemaan sitä myös näissä kisoissa. Myös Australialla on useissa sarjoissa mitali- ja jopa mestariehdokkaita.

Australian ja Iso-Britannian lisäksi myös Italia, Alankomaat, Ranska ja Uusi-Seelanti pyrkivät mitalisijoille useissa sarjoissa. Painetta tulee paljon myös muilta mailta, eikä missään lajissa voida puhua selkeästä mestarista. Jokainen sarja voi kaatua pieniin virheisiin, joihin ei purjehduksessa ole varaa.

Mistä voi katsoa purjehduksen olympialaisia

Purjehduksen olympialaiset pyörivät Ylen ja Warner Bros. Discoveryn lähetyksissä läpi kisojen. Ylen lähetyksiä voi seurata televisiossa kanavilta Yle TV2 ja Yle FEM. Tämän lisäksi lähetykset ovat nähtävissä Yle Areenassa ja kuultavissa radiossa.

WBD lähettää kaikki olympialajit suorina lähetyksinä MAX-suoratoistopalvelussa, mutta lähetyksiä näkyy myös televisiossa. Ilmaiskanavilla WBD:n lähetyksiä voi katsoa kanavilta Kutonen ja TV5, joista jälkimäinen on pyhitetty olympialaisille kellon ympäri. Myös maksukanavat Eurosport 1 ja 2 näyttävät paljon olympialähetyksiä.

Selostajat ja kommentaattorit

Yle ja WBD ovat keränneet mittavat selostaja- ja kommentaattoriryhmät, ja näin on myös purjehduksessa – mutta vain Ylellä. Eero Lehtinen selostaa Ylen purjehdustapahtumat Yle Areenassa ja TV2:lla. Riikka Smolander-Slotte ja Tuuli Petäjä-Siren tuovat lisätietoa ja asiantuntijuutta purjehduslajeista Pariisissa. WBD ei ole ilmoittanut selostajia purjehdukseen, mutta jos asia muuttuu, ilmoitamme siitä tässä artikkelissa.

Purjehduksen aikataulu ja tulokset

  • Sunnuntai, 28.7
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 1 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 2 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 3 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 1 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 2 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 3 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 4 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 4 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 1 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 1 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 2 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 2 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 3 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 3 
  • Maanantai, 29.7.
    • Naisten skiffi – Kilpailu 4 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 5 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 6 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 4 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 5 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 6 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 5 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 5 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 6 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 6 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 7 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 7 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 8 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 8 
  • Tiistai, 30.7.
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 9 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 10 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 11 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 12 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 9 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 10 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 11 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 12 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 7 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 8 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 9 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 7 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 8 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 9 
  • Keskiviikko, 31.7.
    • Naisten skiffi – Kilpailu 10 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 11 
    • Naisten skiffi – Kilpailu 12 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 10 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 11 
    • Miesten skiffi – Kilpailu 12 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 13 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 14 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 15 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 16 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 13 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 14 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 15 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 16 
  • Torstai, 1.8.
    • Miesten skiffi mitalikilpailu 
    • Naisten skiffi mitalikilpailu 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 1 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 2 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 1 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 2 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 17 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 18 
    • 13:00 Naisten purjelautailu – Kilpailu 19 
    • Naisten purjelautailu – Kilpailu 20 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 17 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 18 
    • 13:00 Miesten purjelautailu – Kilpailu 19 
    • Miesten purjelautailu – Kilpailu 20 
  • Perjantai, 2.8.
    • Sekadinghy – Kilpailu 1 
    • Sekadinghy – Kilpailu 2 
    • Naisten purjelautailu – Puolivälierä 
    • Miesten purjelautailu – Puolivälierä 
    • Naisten purjelautailu – Välierä 
    • Miesten purjelautailu – Välierä 
    • Naisten purjelautailu – Finaali 
    • Miesten purjelautailu – Finaali 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 3 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 4 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 3 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 4
  • Lauantai, 3.8.
    • Miesten dinghy – Kilpailu 5 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 6 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 5 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 6 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 1 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 2 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 3 
    • Sekadinghy – Kilpailu 3 
    • Sekadinghy – Kilpailu 4
  • Sunnuntai, 4.8.
    • Sekamonirunko – Kilpailu 4 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 5 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 6 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 7 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 8 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 7 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 8 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 1 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 1 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 2 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 2 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 3 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 3 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 4 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 4 
    • Sekadinghy – Kilpailu 5 
    • Sekadinghy – Kilpailu 6 
  • Maanantai, 5.8.
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 5 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 5 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 6 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 6 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 7 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 7 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 8 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 8 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 7 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 8 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 9 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 9 
    • Naisten dinghy – Kilpailu 10 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 9 
    • Miesten dinghy – Kilpailu 10 
    • Sekadinghy – Kilpailu 7 
    • Sekadinghy – Kilpailu 8 
  • Tiistai, 6.8.
    • Naisten dinghy mitalikilpailu 
    • Miesten dinghy mitalikilpailu 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 9 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 9 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 10 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 10 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 11 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 11 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 12 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 12 
    • Sekadinghy – Kilpailu 9 
    • Sekadinghy – Kilpailu 10 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 10 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 11 
    • Sekamonirunko – Kilpailu 12 
  • Keskiviikko, 7.8.
    • Sekamonirunko mitalikilpailu 
    • Sekadinghy mitalikilpailu 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 13 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 14 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 14 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 15 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 15 
    • Naisten leijapurje – Kilpailu 16 
    • Miesten leijapurje – Kilpailu 16 
  • Torstai, 8.8.
    • Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 1 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 1 Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 2 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 2 Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 3 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 3 Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 4 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 4 Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 5 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 5 Miesten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 6 13:00 Miesten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 6 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 1 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 1 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 2 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 2 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 3 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 3 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 4 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 4 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 5 13:00 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 5 Naisten leijapurje – Välierä A – Kilpailu 6 Naisten leijapurje – Välierä B – Kilpailu 6 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 1 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 2 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 3 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 4 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 5 Miesten leijapurje finaali – Kilpailu 6 Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 1 Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 2 Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 3 Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 4 Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 5
    • Naisten leijapurje finaali – Kilpailu 6