Viisiottelu Pariisin olympialaisissa 2024

Viisiottelu nähdään Pariisin olympialaisissa, aivan kuten laji on jo pitkään nähty nykyaikaisissa olympialaisissa. Viisiottelu on alun perin sotilaille tarkoitettu laji, jolla mitattiin sotilaiden urheilullisuutta joka osa-alueella. Tästä syystä nykyaikaisen viisiottelun lajikombinaatio saattaa vaikuttaa erikoiselta; lajit eivät itsessään liity toisiinsa mitenkään.

Nykyaikainen viisiottelu alkaa miekkailulla, jossa kilpailijat ottelevat kaikki toisiaan vastaan yksi-vastaan-yksi ranking-kierroksella. Toisena päivänä viisiottelu lähtee kunnolla käyntiin, kun loput lajit käydään läpi. Nykyaikaisen viisiottelun nykyiset lajit ovat: esteratsastus, uinti, miekkailu ja pistoolijuoksu. Jokainen suoritus pisteytetään.

Viisiottelu olympialaisissa

Viisiottelu näki päivänvalon olympialaisissa vuonna 1912, kun miesten viisiottelussa kisattiin Tukholmassa. Laji kehitettiin alun perin mittaamaan ratsusotilaiden hyödyllisiä taitoja, ja aina 1950-luvulle asti, lajissa kilpailivat vain sotilaat. Alun perin pistooliammunta oli eriteltynä maastojuoksusta, mutta vuodesta 2012 eteenpäin lajia tiivistettiin ja näiden fuusio syntyi. Naiset ovat kilpailleet olympialaisissa viisiottelussa vuodesta 2000 asti.

Viisiottelussa jokainen laji pisteytetään ja lopussa eniten piteitä kerännyt on voittaja.

  • Miekkailun sijoituskierros: 250 pistettä, jos voittaa 70% otteluista. Jokainen voitto yli tai ali, muuttaa pistesaldoa viidellä pisteellä.
  • Esteratsastus: 300 pistettä jos suorittaa 12 esteen radan aikarajan sisällä. Pudotuksista ja aikarikkeestä lähtee pisteitä.
  • Uinti: 200 metrin vapaauinti, ajalla 2:30 250 pistettä, jokainen sekunti yli tai ali, muuttaa pistesaldoa kahdella pisteellä.
  • Miekkailun lisäkierros, ottelijat miekkailevat paras-vastaan-huonoin -systeemillä, jonka ranking muodostetaan sijoituskierroksella. Häviöllä ulos, kierrosvoitolla kaksi lisäpistettä
  • Pistoolimaastojuoksu, kisa on takaa-ajo. Juoksuun lähtee ensimmäisenä muista lajeista eniten pisteitä kerännyt kilpailija. Jokainen piste-erotus tarkoittaa yhden sekunnin erotus lähtöaikaan. Matkalla juostaan 3000 metriä, jonka aikana on neljä ammuntapistettä. Ensimmäinen maalissa voittaa.

Mielenkiintoisia nyansseja tarjoavat esteratsastukseen liittyvät hevoset, nimittäin ne ovat kilpailijoille täysin tuntemattomia. Kisaajilla on 20 minuuttia aikaa tutustua hevoseen ennen kilpailun aloittamista. Tämä takaa sen, ettei kukaan kilpailija voi rahallisesti investoida parhaaseen hevoseen.

Olympiahistoriassa menestyneimmät maat miehissä ovat Unkari (23 mitalia) ja Ruotsi (21 mitalia) Myös Suomi on onnistunut nappaamaan yhden hopean ja neljä pronssia. Naisten menestyneimmät maat viisiottelussa ovat Iso-Britannia (6 mitalia), sekä Liettua ja Unkari, jotka ovat voittaneet molemmat kaksi mitalia.

Viisiottelussa edustetut maat

Viisiottelussa nähdään molemmissa sarjoissa urheilijoita yhteensä 36, ja edustettuja maita on muutama vähemmän. Tässä vaiheessa tiedämme sarjoista 25 kilpailijaa, mutta loput 11 varmistuu kuun vaihteessa. Viimeinen karsintaturnaus järjestetään olympiarankingin suljettua 17.6.

  • Miesten turnaukseen tähän mennessä karsiutuneet maat ovat: Argentiina, Australia, Kiina, Kuuba, Equador, Egypti, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Guatemala, Unkari, Italia, Japani, Kazakstan, Meksiko, Puola, Etelä-Korea, Sveitsi, Thaimaa ja Ukraina.
  • Naisten turnauksessa on puolestaan: Australia, Brasilia, Kiina, Tshekki, Equador, Egypti, Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Guatemala, Unkari, Italia, Japani, Kazakstan, Meksiko, Etelä-Korea, Espanja, Yhdysvallat ja Uzbekistan.

Molemmissa sarjoissa on paljon kilpailijoita samoista maista, mutta myös poikkeuksia löytyy reilusti. Karsinnat eivät keskenään kuitenkaan liity toisiinsa, vaan kyseessä on sattuman sanelema juttu. Tässä vaiheessa edustettuja maita on yhteensä 26.

Ennakkosuosikit viisiottelussa

Viisiottelun ennakkosuosikit vaihtelevat kisaajien kunnon mukaan, mutta tällä hetkellä kisassa on muutamia kilpailijoita, jotka nousevat ylitse muiden. Miesten kilpailun ennakkosuosikki on puolustava olympiavoittaja Joe Choong, joka on tällä hetkellä huippukunnossa. Choongin kovin haastaja on Egyptin edustaja Ahmed Elgendy, joka ylsi hopeasijalle asti Tokion olympialaisissa 2021.

Naisten viisiottelun ennakkosuosikki on Elena Micheli, joka voitti viisiottelun maailmanmestaruuden vuonna 2023. Elenin haastajia ovat muun muassa Laura Asadauskaitė, jolta löytyy palkintokaapista olympiakultaa, sekä hopeaa.

Mistä voi katsoa viisiottelua

Viisiottelun lähettämisestä vastaavat Yle, sekä Warner Bros. Discovery. WBD:llä on kisoihin päävastuu, mutta myös Ylen lähetyksissä voidaan nähdä viisiottelua. Ylen TV-lähetykset näkyvät kanavilla Yle TV2 ja Yle FEM. Näiden lisäksi videokuvaa näkyy Yle Areenassa, ja audiota kuulee radion puolelta. WBD:n ilmaiskanavat ovat Kutonen ja TV5, sekä maksukanavat Eurosport 1 ja 2. Mikäli kaikki olympialajit haluaa nähdä livelähetyksinä, on paras osoite WBD:n suoratoistopalvelu MAX, josta voi katsoa kaikki lajit.

Selostajat ja kommentaattorit

Yle ja WBD ovat keränneet kunnioitettavan kokoiset studiohenkilöstöt, mutta viisiottelun osalta ei ole tietoa selostajista. Selostajat voivat olla sattumanvaraisia, joita hyödynnetään aikataulujen puitteissa, tai viisiottelussa esiintyvien lajien selostajia. Mikäli asiaan tulee tarkennuksia, lisäämme tiedot tähän artikkeliin.

Viisiottelun aikataulu ja tulokset

Tästä artikkelin lopusta tulet löytämään helposti viisiottelun aikataulun aivan alapuolelta. Tämän lisäksi kun viisiottelun tulokset ovat selvinneet, lisäämme myös ne tähän artikkeliin. Viisiottelun aikataulut:

  • Torstai 08 elokuuta
    • 12:00 Miesten Kalpamiekkailun Sijoituskierros
    • 15:30 Naisten Kalpamiekkailun Sijoituskierros
  • Perjantai 09 elokuuta
    • 14:00 Miesten SF A Esteratsastus
    • 14:40 Miesten SF A Kalpamiekkailun Bonuskierros
    • 15:10 Miesten SF A 200m Vapaauinti
    • 15:40 Miesten SF A Pistoolijuoksu
    • 18:00 Miesten SF B Esteratastus
    • 18:40 Miesten SF B Kalpamiekkailun Bonuskierros
    • 19:10 Miesten SF B 200m Vapaauinti
    • 19:40 Miesten SF B Pistoolijuoksu
  • Lauantai 10 elokuuta
    • 10:30 Naisten SF A Esteratsastus
    • 11:10 Naisten SF A Kalpamiekkailun Bonuskierros
    • 11:40 Naisten SF A 200m Vapaauinti
    • 12:10 Naisten SF A Pistoolijuoksu
    • 14:30 Naisten SF B Esteratsastus
    • 15:10 Naisten SF B Kalpamiekkailun Bonuskierros
    • 15:40 Naisten SF B 200m Vapaauinti
    • 16:10 Naisten SF B Pistoolijuoksu
  • Sunnuntai 11 elokuuta
    • 12:00 Naisten Finaali Esteratsastus
    • 12:40 Naisten Finaali Kalpamiekkailun Bonuskierros
    • 13:10 Naisten Finaali 200m Vapaauinti
    • 13:40 Naisten Finaali Pistoolijuoksu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *